Erotessani edellisestä liitostani mietin pitkään rooliani vanhempana. Pojat ovat asuneet vuoroviikoin isällään ihan alusta saakka. Yllättäen tämä tuntui aiheuttavan hurjasti närää monessa yh-äidissä. Käytän tätä termiä siinä mielessä väärin, että yh tarkoittaa yksinhuoltajaa, eikä sitä voi käyttää, jos vanhemmilla on yhteishuoltajuus. 

Vaikka vuoroasuminen yleistyy koko ajan, lienee silti yleisin asumismalli eron jälkeen se, että lapset asuvat pääosin toisen vanhemman (yleensä äidin) kanssa ja tapaavat toista vanhempaansa (yleensä isäänsä) joka toinen viikonloppu, kenties satunnaisina arki-iltoina ja ehkä viikon verran kesälomalla.

Toki minäkin pitäisin tällaisesta järjestelystä, jos pohtisin asiaa puhtaasti itsekkäistä näkökulmista. Ajatus, että lähtisin itse yksin lomalle viikoksi, kun lapset ovat pieniä, tuntuu aivan absurdilta. Samanpituinen erohan meille tulee nyt kaksi kertaa kuussa.

Tästä pääsen ehkä vihdoin aiheeseen. Tuliko minusta eron myötä puoliäiti? Vuoroäiti? Etävanhempi? Kamalia termejä.

Meidän perheemme muodostuttua piti miettiä taas rooli uudelleen. Yleensäkään en pidä äitipuoli -nimityksestä. En minä ole Nellin ja Juhon äiti. Heillä on jo äiti, jota kukaan ihminen maailmassa ei korvaa, eikä pidäkään. Roolini on kuitenkin hyvin lähellä äidin roolia. Se pieni aspekti, joka kuitenkin on erilainen, on tunneside. Lasten ei kuulukaan muodostaa minuun samanlaista tunnesidettä, kuin omiin vanhempiinsa. Kärjistetysti sanottuna: kelpaan siivoamaan sängystä oksennukset, mutta en lohduttamaan sairastunutta lasta.

Arjen rutiineissa ei ole juurikaan merkitystä, mikä on biologinen siteeni kuhunkin perheemme lapsista. Makaronilaatikko on kaikille samaa, oli tekijä sitten äiti, äitipuoli tai Saarioisen äiti. Iltalaulu onkin jo mutkikkaampi. Sanat menevät: "Äiti suukon antaa, paijaa pientä jalkaa..."  Olen päätynyt korvaamaan sanan "äiti" omalla etunimelläni. Siten he minua kutsuvat muutenkin.

Vaikka lapsemme eivät ole biologisesti sisaruksia keskenään, he ovat sisarusasemassa tämän talon katon alla. Luulen, että sisarusajattelu vahvistui Emman syntymän myötä, sillä hän on kuitenkin pikkusisko kaikille. En usko, että on juuri merkitystä, kutsuvatko lapset toisiaan siskoiksi ja veljiksi. Jokainen heistä kuitenkin tietää, kuka on oikeasti sukua kenellekin.

Onko perheensisäisillä sukulaisuussuhteilla merkitystä? Millaisen suhteen uskot lapsillamme olevan aikuisiässä?